|
-ETUSIVU TARINAT REMONTTIVINKIT MANIFESTI BLOGI LINKIT-
Poika joka osti kyläkaupan. Uusin kirjoitus viimeisenä.
Bloggaajan alkusanat 20.10.2007 Tervehdys kaikillie innokkaille lukijoille! Blogin nimi voi kuulostaa oudolta, ennalleenpalauttajan blogi, siis mitä? Ajatukseni kulkee tällähetkellä, kas kummaa, ostamassani kyläkaupassa. Siis vähän niinkuin saneeraajan blogi, vai? Mutta sana saneeraus saa aikaan mielikuvan mäiskyvistä lekoista, soivista sahoista ja pärisevistä porakoneista. Se tuo mieleen laminaatin kiillon, kipsilevyn hiontapölyn ja sementtijauhon kuivaamat kädet. Se ei sovi tyyliin! En ole saneeraaja. Haluan remontoida pieteetillä, vanhaa kunnioittaen (silti linnunlaulu-Aulis ei ole suurin idolini). Haluan saada takaisin vanhan loiston, eikä sitä saada takaisin kuin hellävaraisella kunnostustyöllä. En kuitenkaan entisöi, vaan haluan että historia näkyy myös. Kyläkaupan isot ikkunat kertovat talon historiasta. Talo olisi hienompi tietenkin ilman niitä. Mutta silloin menetään iso osa talon historiaa! Ei käy! Tarkoitus ei ole tehdä kopiota vanhasta, vaan terve talo, josta talon historia näkyy. Tyhmät muotioikkujen sanelemat ratkaisut on kuitenkin tarkoitus poistaa. Lateksi pois seinästä, muovit ja lasivillat pois kaikkialta mihinkä niitä on ängetty. Haluan palauttaa kunnon kestävälle pohjalle. Haluan palauttaa talon kunnon ennalleen, olen siis ennalleenpalauttaja. Ennalleenpalauttajan blogi - vapaaksi muotioikkujen riivauksesta!.
Miksi ostin vanhan talon? 23.10.2007 Uusi talo - ai kun se on mukava asua. Ei vetoa, ei vinoutta, ei korjaamista. Ihana lattialämmitys, huoleton vinyyliverhous, viilentävä ilmastointi, voi että kun se tekee hyvää! Totta! Uudessa talossa on asumisen kannalta erittäin mukavaa ja helppoa asua. Mutta miksi itse ostin sitten vanhan talon, enkä harkinnutkaan uuden ostoa? Olkaamme rehellisiä, kolme tärkeintä syytä on raha, raha ja raha. Uusi neliö maksaa vähintään 1000 euroa neliö, vanhaa saa alle 100 euroon neliö, noin karkeasti ajateltuna. Mun lattialämmitys on villasukat, mun ilmastointi on räppänäti ja praasaus. Mutta kun on ostanut vanhan talon täytyy sen vanhuus hyväksyä, Panu Kailan sanoin, "hyväksythän ryppyisen isöäitisikin". Vanha ei ole uusi, vanhasta ei saa uutta, ei sitten millään ilveellä. Eikä tarvitsekaan. Ja kun on tälläiseen vanhukseen langennut, täytyy tietenkin alkaa etsiä sen hyviä puolia. Nykypäivänä ei oikein tahdo löytyä kunnon peiliovia, jotain ihme pahvisösselö ovia löytyy, mutta kunnon täyspuiset peiliovat ovat aivan toista sfääriä. Vanhoja ikkunoita ei korvaa millään nykyajan hössötyksellä. Kunnon Lapin tiheäsyisestä männystä tehdyt ikkunakarmit ja -pokat ovat lähes ikuisia. Ja ennen osattiin tehdä kunnon ikkunoita. Energiatalous ei tietenkään ole uusien tasoa, mutta hulluahan on kultaa vaihtaa öljyyn.
Hometta - minunko talossa! 24.10.2007 Entä jos se onkin täysin homekämppä, entä ja se on täysin laho, mitä sitten!? Välillä pakostakin tulee mieleen ajatus että jos se mun rakas kyläkauppa onkin niin laho, ettei sitä kannata kunnostaa? Pitäisiköhän se hajoittaa vain maan tasalle ja uusi pytninki tilalle!? Jopa minäkin olen ihminen ja minulla ihmisen ikävä tapa stressata. Täytyy ottaa positiivinen ajattelutapa käyttöön! Kyllä se siitä pikkuhiljaa, ei vaan saa ottaa liian isoja projekteja kerrallaan. Vähitellen, yksi paikka ensiksi kuntoon, sitten seuraava, ei montaa samaan aikaan. Alkuun on kuitenkin hyvä tehdä kunnon kuntokartoitus, mitä pitää laittaa ensiksi, mikä on pakollista ja mikä ei. Se mikä ei ole pakollista sitä ei tarvitse tehdä. Ja mikä on pakollista, voiko sen siirtää huomiseen. Asuminen ja oleminen on mukavampaa kuin remontointi!
Mummonmökin tuoksua 24.10.2007 Sanotaan ettei terve rakennus tuoksu miltään. Varmasti puheessa on perää, mutta kokototuus ei ole näin yksioikoinen. Homeet tuoksuvat, lattiasieni tuoksuu, mutta myös pitkään asumatta ollut rakennus tai tila tuoksuu. Jos ei usko tätä voi mennä melko uudehkolle, talviteloilla olevalle kesämökille ja haistella. Jo puolen vuoden seisokki tuo rakennukseen oman ummehtuneen tuoksunsa. Kyläkauppanikin tuoksuu, ainakin nyt näin alkuun, koska talo on ollut pitkään kylmillään. Ainakin toivon että tästä on kyse, voihan olla että kyse on myös jostakin kosteusvauriosta tai homeesta, mutta suljetaan se ajatus pois positiivisen ajattelun vuoksi. En tule ainakaan alkuun asumaan talossa koko aikaa, jotenka olen harkinnut ilmanraikastimen hankkimista kyläkauppaani. Paljon mainostettu solarventi kuulostaa ekologiselta ja kiinnostavalta, jotenka pitää harkita moisen hankintaa. Eikä muutenkaan taloa missään nimessä tulla kokonaan ottamaan käyttöön, 260 neliötä on hiukan liikaa poikamiehelle, joten moisella kapistuksella olisi käyttöä myöhemminkin, esim. yläkerrassa.
Kerrostaloelämästä vapauteen 25.10.2007 Tuntuu ihan ihmeelliseltä että saa omistaa oman talon! Eikö ole hullua että ihminen, keskituloinen sellainen, saa säästää koko elämänsä rahaa, että saisi maksettu kolmen huoneen betoniluukun hyvältä paikkaa kaupungista! Ja loppujen lopuksi ei omista mitään muuta kuin tämän betonikolossin yhden osan sisäseinät ja osakepaperit! Ulkoseinätkin on yhtiön omaisuutta! Tässä sentään omistan jopa tilsan maata, ison mökin ja huom. myös ulkoseinät! No jos sitä haluaa välttämättä pakkautua tiiviiseen kaupunkiin, linnoittautua betonibunkkeriin, niin siittä vaan! Mutta saa sitä toisinkin valita...
Miten suhtaudun uusiin materiaaleihin? 26.10.2007 Vanhempieni talo on päälystetty mineriittilevyllä. Hyvinhän levy on jo 40 vuotta seinässä kestänyt, mutta tekeehän mineriitti talosta laatikkomaisen. Mutta kuitenkaan en lähtisi poistamaan mineriittilevyjä, koska eihän niistä ole mitään haittaa, jos ne on asennettu oikein! Tiedän että ne sisältävät asbestia, mutta kun levyt ovat seinässä, ei asbestista ole haittaa. Vasta silloin kun niitä aletaan repimään ja rikkomaan. Ja tokihan 40 vuoden käyttö on seinään jälkensä jättänyt, ei sitä voi kieltää. Pieniä ruoste ja likavanoja löytyy lähes joka seinästä. Kalkkimaali voisi olla aika hyvä maali mineriitin maalaamiseen, pitäisi ihan kokeilla. Vanha mineriitti saa olla, mutta uutta en todellakaan laittaisi! Puu on aito. Entä nämä uudet vinyyliverhoukset? On mukava käydä myyjien kotisivuilla katsomassa, mitenkä valmistajat koettavat mainostaa näitä tuotteitaan kansalle. Tuote on todella puuverhouksen näköinen, käykää vaikka katsomassa! Kanadassa vinyyli on suosittua, mutta suomessa tätä ei ole juurikaan käytetty. Muutama ylitsepääsemätön ongelma mielestäni vinyylissä on. Yksi on se ettei sitä voi maalata. Se on huoltovapaa, eli käytännössä se tarkoittaa ettei sitä voi huoltaa. Mitä jos talon omistaja haluaisikin muuttaa talonsa väriä? Eikun repimään alas koko verhous! Toiseksi tuote on kopio. Kopio puusta tai oikeastaan maalatusta puuverhouksesta. Kun näen vinyyliverhotun talon, tulee sellainen silmäänviilattu tunne, nuo mokomat yrittävät huijata minua! En tiedä olenko ainoa lajissani. Kun menen vieraaseen taloon ja huomaan että lattiassa on joko laminaatti tai parketti. En saa rauhaa ennen kuin olen selvittänyt kumppaa kyseinen materiaali on. Jos se on laminaattia, tulee taas huijatuksitulleen tunne. Pitäisi säätää laki, joka määräisi jokaiseen vinyyliverhottuun taloon ison kyltin: "Varoitus: Verhottu vinyylillä!".
Vanhojen rakennusten pelko 27.10.2007 Kun kertoo että on ostanut vanhan talon, saa monesti osakseen sääliviä katseita ja lausahduksia. 'Voi kun olet ottanut taakan päällesi!' Tiedotusvälineet syytävät alituisesti viestiä että vain uusi on hyvää, vanhat ovat hatraria ja huonoja. Pitää purkaa tai vähintään remontoida rajuisti. Jos haluat asua vanhassa talossa ja remontoida korkeintaan kevyesti, pidetään hulluna, ainakin kylähulluna. Sellainen tunne itselle tulee. Mutta ei haittaa! Tässä vaiheessa pitää eroittaa kaksi asiaa. Vanhan talon tarvitse olla aina rähjäinen ja huonosti hoidettu. Taloa voidaan hoitaa ilman ns. peruskorjausta, jota P. Kaila nimittää leikkimielisesti peruspilaamiseksi. Tästäkin pitää eroittaa vielä toimimattomien ratkaisujen poisto. Jos jokin rakenne ei yksinkertaisesti toimi, olkoon vaikka alkuperäinen, voidaan se muuttaa uudenlaiseksi hyvillä mielin.
Sisustaminen elämänmittainen tapahtuma 29.10.2007 Minulle sisustaminen ei ole hetken rykäisy, vaan se on elämänmittainen tapahtuma. Kiertelen kirpputoreilla, huutonetissä ja selailen keltaista pörssiä. Jos jotain sopivaa löytyisi. Oikeastaan ei välttämättä edes tarvitse etsiä mitään, vaan jos jotain kivaa tulee vastaan ottaa sen. On mukavampi että tavaroilla on historiaa. Silloinhan tavaroille tulee historiaa, kun ne kertyvät hitaasti eri paikoista omistajalle.
Mistä sähkösopimus? 30.10.2007 Kun ostaa talon, pitää tehdä siihen oma sähkösopimus. Tilasin fortumilta sähkön, koska koin sen helpoimmaksi. Tarkoitus on myöhemmin kilpailuttaa sähkö, eli käytännössä ostaa siltä kuka halvimmalla tarjoaa. Saman laatuista sähköä sitä kuitenkin rasiasta tulee, hintalappu on vain erilainen. Sähkösopimuksen kilpailuttamisella voi säästää selvää rahaa kymppejä tai satasia vuodessa, joten se on kannattavaa. Tulevaisuudessa toivoisin että sähköä alettaisiin myymään tuntihinnoin. Sähköyhtiö lähettäisi kodin sähkömittariin tiedon, paljonko sähkö maksaa nyt. Sähköyhtiöthän ostavat sähköä pörssistä, jossa hinta vaihtelee tietääkseni tunnin välein, kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Kuluttaja maksaa kuitenkin yhtä ja samaa hintaa koko vuoden. Eli käytännössä kesällä paljon liikaa ja kylminä talvipakkasina alle markkinahinnan. Ideahan on siinä että sähkö maksaa oikeasti vähän silloin kun kulutusta on vähän ja paljon kulutushuippuina. Parhaimmillaanhan sähkö on maksanut sähköpörssissä yli 1100 euroa MWh (2005 joulukuussa). Tämähän tekee kilowatin hinnaksi yli euron jokaiselta kilowattitunnilta, kun se tavallisesti kotitalous maksaa sähköstä on alle 10 senttiä! Kotimittariin voisi sitten asettaa automatiikkaan paljonko sähkö saa maksaa. Jos hinta ylittää vaikka kaksikymmentä senttiä kilowattitunnilta katkastaisiin joko osa sähkönkulutuslaitteista (esim. uunit ja kiukaat) tai kaikki sähköt pois. Tällä tavalla pystytään samalla kulutushuippuja leikkaamaan ja sähkön keskihinta tulee laskemaan. Tällä järjestelyllä olisi myös positiivisia vaikutuksia ympäristön kannalta. Nykyäänhän huippukulutusaikoina käynnistetään kaikki kivihiilivoimalat käyntiin jotta voitaisiin tuottaa lisää sähköä. Eikä tarvittaisi enää lisää ydinvoimaloitakaan. Ja maailma pelastuu!
Ilmalämpöpumppu - kannattaako hankkia? 31.10.2007 Olen katsellut sopivaa ilmalämpöpumppua talooni. Joku myyjä markkinoi jopa tee-se-itse-asennus pumppuja. Siihen en kyllä lähde, että asentaisin ilpin itse, sehän ei taida olla edes laillista. Mutta pumpun valinta, valitakko halpa vai laadukas? Vai voiko halpa olla myös laadukas? Vanha sanontahan sanoo, jos haluat halvan ja hyvän koneen niin osta ensiksi halpa, sitten hyvä. Valinta on vaikea. Hyötysuhteet on helppo katsoa, mutta kun tarvitsisi ajatella koko koneen elinkaari. Koneen hinta, asennus, energiankulutus ja mahdolliset korjauskulut. Mistä koneesta jää viivan alla kaikista pienin kuluerä? Siinäpä vasta pulma jota en ole ratkaissut! Isäpappani mielestä koko ilmalämpöpumppu on fiasko. Huoltokustannukset ovat kuulemma todella suuret. Ei ne edes toimi! Sekin täytyy selvittää ennen hankintaa, onko hankinta ylipäätään järkevä. Kovimmilla pakkasillahan laitteen hyötysuhde on pienimmillään, jotku sanovat että se on silloin jo alle 1. Ja kun tuo hyötysuhdeluku on alle yksi, on silloin tavallinen suorasähköpatteri tehokkaampi lämmittäjä. No onneksi kovia paukkupakkasia ei ole montaa päivää vuodessa. Mutta tavallisesti ilmalämpöpumppu säästä energiaa. Varmasti.
Ylikunnostus 01.11.2007
Mutta vallalla on ajatus että talo pitää laittaa täysin uusiksi. Sitä en tule tekemään, rautakauppiaiden harmiksi. Vanhat ikkunta ja ovet saa jäädä, ne on parempia kuin uudet. Kaikki mahdollinen saa jäädä mikä on kunnossa ja toimii. Ei haittaa vaikka olisikin vanhaa! Miksi korjata kunnossa olevaa? Sivussa yksi kuva nykyajan tyylillä peruskorjatusta talosta. Huomaa ulkoverhous joka ei ole vinyyliä, vaikka erehdyttävästi näyttääkin siltä. Autoa ei ole ylikunnostettu...
Pellettilämmitys - Kyllä! 02.11.2007 Pelletti on puhdas puuvalmiste, joka on tehty pelkästään puusta ja puujätteestä puristamalla. Eli pelletti on myös silloin puhdas ekopolttoaine. Uusiutuva polttoaine, jota on varmasti riittämiin. Oma mökkini lämpenee öljyllä, mutta jossain vaiheessa öljylämmitys saa siirtyä. Haluan siirtyä pellettiin. Pellettihän on edullinen polttoaine, jopa edullisempi kuin öljy. Luin Suomela-lehdestä taloudesta, joka siirtyi pellettiin. Pelletin ansiosta lämmityskustannukset tippuivat puoleen! Se tuntuu hiukan liioittelulta, mutta joka tapauksessa pelletti säästää nykyhinnoin huomattavia summia. Pelletti ei ole enää pelkästään propelihattujen hourailua, vaan lämmitysmuoto joka pitää ottaa tosissaan!
Ei aurausongelmia! 05.11.2007 Näin ensilumien tultua voi huokaista:onneksi taloni on tien vieressä, jota kaupunki auraa! Ei tarvitse luoda lumia itse kuin pieneltä tilkulta, johonka toyota mahtuu. Monilla asia on toisin. Pitää itse aurata tai aurauttaa isot tienpätkät, jotta pääsee talvisin kulkemaan. Halvintahan on hankkia oma pikku traktori, jolla saa puskettua lumet pois. Vaivaa tietenkin joutuu näkemään, mutta säästää rahaa. Toinen vielä parempi ja halvempi vaihtoehto on olla hyvissä väleissä aurauskalustollisen naapurin kanssa.
Sivustoja muutetaan 06.11.2007 Ajattelin muuttaa hiukan sivustoa, etenkin blogisivu tulee muuttumaan. Omaa ja lähetettyä materiaalia tullaan lisäämään oikeen urakalla lähiviikkojen aikana. Kannattaa käydä jatkossakin näillä sivuilla. Jonkinmoinen kävijälaskurikin on tulossa, kävijöitä sivuilla on ollut kiitettävästi näin alkutaipaleelle.
Lasivillat pois! 12.11.2007 Olen huomannut nakerrellessani taloani, että vanhaan taloon ei todellakaan sovi ainakaan lasivilla. Lasivillaa on käytetty mm. yläkerran ikkunankarmien tilkkeenä ja ainakin siellä lasivilla on täysin mustassa pölyävässä homeessa. Mutta lasivillanhan piti olla täysin homehtumatonta! Näin ei todellakaan ole, kokemukset ovat sen kertoneet. Ehkä itse lasivillakuitu on homehtumatonta lasia, mutta sen kostealla pinnalla mikrobit pääsevät pitämään juhliaan. Ainakin tästä talosta yläkerran ikkunoissa käytetty lasivilla lähtee heti pois. Tilalle grynderien haukkumaa pellavavillaa. Yksikin ammattikorkeakoulun opettaja kertoi että, 'jos on vaara että rakenne kostuu, on silloin kaikki kosteutta imevät eristeet jätettävä pois.' Tällä hän tietenkin tarkoitti että luonnoneristeet, kuten pellavavilla, puukuituvilla ja selluvilla, olisi jätettävä pois. Se on totta etteivät lasi- tai kivivillakuidut kuljeta kosteutta, eli ne eivät varsinaisesti 'ime' kosteutta. Mutta asia onkin niin että jos lasi- tai kivivilla pääsee kostumaan, ei se enää välttämättä koskaan kuivu. Sen vuoksi jos käytetään lasi- tai kivivillaa, pitää aina käyttää höyrynsulkumuovia, jottei kosteutta pääse rakenteisiin. Kosteuden kuljetus on luonnoneristeiden etu. Luonnoneristeet sisältävät ns. elävää materiaalia, joka imee itseensä kosteutta ja tarvittaessa luovuttaa sen pois. Pieni kosteusrasitus ei haittaa, jos rakenne pääsee myöhemmin kuivumaan.
Sopivat maalit vanhaan taloon 16.11.2007 Ainakaan halpahalleista ei kannata perinteisiä hyviä maaleja etsiä. Hyllyt notkuvat pelkästään lateksi ja muita muovikelmumaaleja. Nämähän eivät käy vanhaan taloon. Yksi vaihtoehto on tehdä maali itse. Maito- keitto- tai liimamaalin valmistaminen ei ole vaikeata, kunhan löytää sopivat ainekset. Maali on hyvin edullista itse tehtynä, mutta yleensä homma jää kiinni rohkeudesta. Entä jos maali epäonnistuu? Se on hyvin ymmärrettävää ja helpompi vaihtoehto on ostaa valmiit maalit perinteisiä maaleja myyvästä maalikaupasta. Hiukan kalliimpaa se on, mutta silloin voi olla varma että maali on kunnollista. Perinteisiä maaleja myyviä yrityksiä ovat mm. Uulatuote Oy, Ekoesko T:mi ja Sateenkaarivärit Oy.
Kaikkien ei kannata kunnostaa vanhaa taloa 19.11.2007 Monesti kuulee ettei vanhaa taloa aina kannata kunnostaa. Kääntäisin tämän ajattelun katsantokannan toisenlaiseksi. Kaikkien ei kannata kunnostaa vanhaa. Jos vaatimukset ovat niin suuret että vanhasta talosta ei jää remontin jälkeen muuta kuin laho runko, kannattaa mieluummin rakentaa uusi ja jättää moiset projektit muille. Meillä ihmisillä on erilaiset vaatimukset. Toiset haluavat luksusta, toiset pitävät askeettisemmasta elämästä. Lattialämmitys on joillekin välttämätön, toiset osaavat käyttää villasukkia. Onhan se tietenkin hienoa, että kaikki ikkunat aukeavat sisälle ja ne saa puhdistettua sisäpuolelta. Turvallisempaa ja nopeampaa se kieltämättä on. Mutta toiset haluavat vanhat valuneet ikkunalasit ja kunnon aidot lapin tiheäsyisestä petäjästä, puusepän ammattitaidolla valmistetut ikkunanpokat. Ja kerran kesässä tapahtuva lasien puhdistus (poikamiehellä kerran viidessä vuodessa) on pientä muun rinnalla. Puhumattakaan vinyyliverhouksesta, laminaateista, mdf-paneleista, lasikuitu ja vinyylitapeteista. Kaikilla on myös hyvät puolensa, helppo asentaa, helppo pitää puhtaana ja ovat halpoja ostaa. Toisille ne ovat roskaa, josta ei puupenniäkään voisi maksaa.
Vanhan kauneus 22.11.2007
Punamullattu maalaistalo, josta punamulta on suurelta osalta jo kulunut pois, säilyttää kauneutensa vuosikymmentenkin jälkeenkin. Missään vaiheessa ei talo ole ruma, ei silloin kun maali on juuri siveltyä, eikä silloinkaan, kun pois kulunutta maalia enää tuskin havaitsee. On sanottu että hyvä rakennusmateriaali tai -aine, vanhenee arvokkaasti. Tässä ehkä piilee kauneuden salaisuus. Puu kuluu kauniisti vuosirenkaita korostaen, korostaen puun rakennetta. Punamulta kuluu pois, eikä lähde suurina laikkuina, kuten lateksi. Kivi sammaloituu ja jäkälöityy, eikä lohkeile ja halkeile rumasti kuten betoni. En edes halua arvata minkä näköinen on vanha vinyyliverhoiltu talo. 60-70 luvun kivirouhepinnoitetuissa julkisivulevyissä on jo tarpeeksi sulattelemista!
Onnea 90-vuotias! 05.12.2007 Suomi täyttä 90 vuotta. Se pitää sisällään monia eri vaiheita ja ajanjaksoja. Vieläkin tunteita herättävän kansalais-, tai vapaussodan, itsenäisyyden alkuvaiheen, toisen maailmansodan ja sen jälkeisen ajan. Talvi- ja jatkosota on muodostunut eräänlaiseksi ajanlaskun rajapyykiksi. Asia, esimerkiksi rakennus on ennen tai jälkeen sodan rakennettu. Joskus ihan miettii astuessaan vanhaan taloon, millaista on elämä ollut tässä talossa ennen, esimerkiksi sotien aikana. Historia on opettavaista, jos historiasta haluaa oppia. Virheitä, joita ennen on tehty, pitää varoa. Historian kuluessa on esimerkiksi todettu, että poliittiset ääriliikkeet ovat pahimmillaan julmia tappokoneita. Kuitenkin aina aika-ajoin nämä ääriliikkeet nostavat päätään. Sama juttu on rakentamisessakin. Otetaan esimerkiksi mineriittiverhous-buumi. Mineriittiä myytiin huoltovapaana, edullisena ja pitkäikäisenä pinnotteena. Tuhannet taloudet sortuivat mineriittiin. Samoin lateksia markkinoitiin uutena mullistavana maalina. Molemmat materiaalit todettiin jälkeenpäin huonoksi rakennusmateriaaleiksi, etenkin vanhoihin taloihin. Nyt on tulossa vinyyliverhous, sitä markkinoidaan huoltovapaana, kestävänä ja mullistavana rakennusmateriaalina. Eikö olisi aika ottaa historiasta opiksi!
Hyvää Joulua! 20.12.2007 Pitkä aika on taas kulunut, kun viimeksi blogiin on kirjoitettu. Joulun alusaika on monille kiireistä joulunvalmisteluaikaa, mutta omat kiireet ovat olleet kuitenkin pitkälti joulusta riippumattoimia, työtä, työtä ja työtä! Kuitenkin on välillä pitänyt aivan kuin pakosta hetkeksi pysähtyä ja miettiä myös joulun perimmäistä tarkoitusta. Onko joulusta tullut tapahtuma, joka tulee vain valmistelemalla, krääsää ostamalla ja otsa hiessä töitä tekemällä? Eikö joulu tule muuten? On varmasti totta että jouluun kuuluu hyvä ruoka, kodin siisteys ja lahjat. Näin ainakin itse ajattelen. Ilman niitä ei oikeen ehkä saa aikaan joulun tunnelmaa yhtä hyvin, kuin niiden kanssa. Mutta kun tähän soppaan sekoitetaan voimakas kaupallinen voohotus, saadaan keitto joka saa ihmiset, joita kuluttajiksi kutsutaan, aivan kuin jonkinlaiseen joulutranssiin. Kaikki elämä ja ostokset tähtäävät jouluun, aivankuin joulun jälkeen ei olisi elämää. Joulun jälkeen alkaa sitten masennus, joko se kaikki jo meni. Jouluhan on perimmiltään kristillinen juhla, Jeeksuksen syntymäpäivät, syntymäjuhla. Sitä se on myös minulle. Ei mikään kulutusrieha, vaan hetki rauhottumiseen ja voimien keräämiseen. Toivon että sitä se saisi olla muillekin, hiljentymistä, yhdessä oloa, hyvää ruokaa ja tunnelmointia. Mutta tahdon kuitenkin toivottaa kaikille rauhallista joulun odotusta ja tunnelmallista joulua!
Nauttikaamme talvesta! 08.01.2008 Vaikka nyt elämme sydäntalven aikaa, olemme menossa kohti kevättä. Talvella täytyy nauttia talvesta ja sen riemuista. Pakkaslumesta, auringon pilkahduksista loistavalla hangella ja tietenkin hiihtämisestä. Talvi on myös sisätöiden aikaa. Pitää kuitenkin muistaa että tuulettaminen talvella on kallista huvia, lämmönhukan takia. Tämä tulee ottaa huomioon esimerkiksi maalatessa ja pölyäviä töitä tehdessä. Onneksi hyvät maalit, eli perinnemaalit, eivät haise niin pahalla mitä muoviliuotinmyrkkymaalit.
Ennalleenpalauttaja
|
|
![]()
![]()